sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Käsityömessuterveisiä

Kävin pitkästä aikaa Tampereen käsityömessuilla. Olen siellä kerran aiemmin käynyt mutta siitä on jo monta vuotta aikaa. Yleensä on tämä joulunalusaika niin kiireistä että monena vuotena on ollut jotain muuta menoa samalle päivälle. Nyt ei ollut ja täältä oli bussireissu niin lähdin. Omalla autolla tuskin olisin viitsinytkään.
Mietin että otanko mukaan kameraa, päädyin sitten ottamaan kun ajattelin että jotain blogikuvia voisi ottaa. Ja nimenomaan tähän blogiin sopivia eli eläinteemaisia juttuja. Olikin sitten yllätys kun heti ensimmäisiä kuvia ottaessani osaston myyjä tuli sanomaan tiukasti, että kuvaaminen kielletty. No enpä niitä kuvia sitten julkaisekaan. Sen jälkeen kysyin lupia kuvaamiseen ja yhden osaston myyjältä sain tietää että koko hallissa oli kuvaaminen kielletty. Mutta sain kuitenkin luvan kuvata siinä. Ihmettelin kyllä, koska mitään kuvaamisen kieltävää kylttiä en nähnyt eikä mainintaa kuvauskiellosta ollut messujen nettisivuillakaan. Ilmeisesti aiempina vuosina kuvauskielto on ollut, mutta ei enää tänä vuonna. Eli nämä pari kohdalleni osunutta myyjää olivat vanhan tiedon varassa.

Messuilla oli todella paljon nähtävää, vietin siellä kokonaisen päivän eli lähes 8 tuntia eikä ylimääräistä aikaa juuri jäänyt. Etukäteen arvelin että ehtisin hyvin katsomaan ohjelmiakin, mutta vain yhden kalligrafiaesittelyn ehdin näkemään.

Messujen suuresta tarjonnasta päätin siis poimia näin heppa- ja vuohi-ihmistä kiinnostavat asiat. Se osoittautuikin hyväksi linjaksi, koska muuten varsinkin loppupäivästä kaiken uuden näkeminen jo puudutti ja oli siis keskityttävä olennaiseen. :)

Ensimmäinen minua kovasti ihastuttanut asia oli nämä huovutetut keppihevoset ja kännykkälaukut. Nämä on valmistanut Marja Huttunen / Lampowaaran Villapirtti.



Tälle osastolle minun pitikin sitten palata vielä loppupäivästä ja funtsin kauan ostaisinko kepparin vai kännykkälaukun. Keppareita on ennestään jo kolme, joten päädyin sitten ostamaan kännykkälaukun, koska tuo tumma läsipäinen oli odotellut minua siellä kokonaisen päivän. :D Tuon laukun muotoilu on aivan uskomattoman upea, kun siis tuo "läppä" on huovutettu samaan aikaan itse pussukan kanssa ja leikkaamalla muotoiltu niin että nuo korvat jää pystyyn. Myös kiinnitysmekanismi nerokas.

Messujen ensimmäinen "pakko saada heti" tuli tällä osastolla. Kyseessä on keraamikko Jenni Nurmen Käsityöpaja Iloinen Varis. Aivan huippuhienoja, makeilla ilmeillä varustettuja eläinhahmoja. Löytyi kippoa ja kuppia, mutta minun käteni ojentuivat heti kohti valkoista kuttua jolla oli musta varis selässään. Pakko saada! Mutta niitä olikin kolme hiukan erilaista ja valinta oli vaikea.

Ja niin tämä kuttu päätyi sitten omakseni. :)
Ompelutarvikkeet.com:n osastolla bongasin puisia vuohinappeja! Niitä ostin heti 6 kappaletta. Kuvassa myös näkyviä heppanappeja minulla olikin jo ennestään.
Kaikkia näkemiäni heppajuttuja ei toki tarvinnut ostaa, mutta kuvailin niitä jotka olivat mielestäni hienoimpia ja pistivät silmään.
Valokuvaaja Anette Varjosen Anettefotogafik osastolla oli mm. valokuvista painettuja tyynyliinoja, saunatyynyjä ja muistipelejä.

Valokuvista muokattuja, piirroskuvan oloisia mustavalkokuvia oli myös Marjaana Niskasen tekemissä käyttö- ja koriste-esineissä sekä tekstiileissä. Kuvioaiheina oli hevosen lisäksi lehmä, kala ja kana ja kotieläimet esiintyivät näissä ihan oikeilla nimillään. Tämä heppatarjotin oli mielestäni näistä upein, sitä oli kahta kokoakin.


Hevosaihein koristeltua keramiikkaa löytyi Kirjava Kippuran osastolta. Näitä on ollut joskus hevosmessuillakin myynnissä ellen ihan väärin muista. Hienoja!

Vuohiaiheita ei messuilla mitenkään liiemmälti ollut, se toki ei ole mikään yllätys. Yleensä on päinvastoin, on aina iloinen yllätys löytää jotain vuohiaiheista. Nyt huomasin vasta toisella kerroksella päähallissa Taito Pirkanmaan osastolla nämä paperiinista eli avatusta paperinarusta tehdyt pukit. Malli siis sama kuin perinteisessä olkipukissa, mutta materiaali nykypäivää. Näihin oli siis myynnissä tekemispaketteja, niitä löytyy myös verkkokaupasta.

Muutamia heppakankaita löysin ostettavaksi, ne tuli kuvattua sitten vasta kotona kun sain rullalla myydyt palat avattua.
Heppatrikoota löytyi heti kolmea erilaista Kangaskapinan osastolta. Näistä voisin siis ajatella tekeväni pipoja. Jahka se inspis taas joskus tulisi. ;)

SRP Vision ky:n osastolta löysin sattumalta pellavakangasta jossa olikin samassa sekä vuohia että heppoja ja myös lampaita ja possujakin. Ostin 60 cm palan josta voisi tulla pari kassia.
Mutta sitten voisi sanoa että löytyi vihdoin kangasaarre! :D Shettiskuvioista trikoota, digiprinttiä löytyi kangaskauppa Forssan Kankainen osastolta. Harmi että palat oli valmiiksi 0,5 m pätkitty eikä pidempää palaa löytynyt. Otin näitä sitten 3 kpl.
Messukeskuksen D-hallissa oli yhtä aikaa myös keräilymessut ja nekin ehdin kiertämään. Siellä tuli vastaan myös komea vuohi, mutta tähän ei kyllä mun budjettini riittänyt, hintalapussa oli 420 euroa!
 
Mutta yhden hyvän löydön sentään sieltäkin tein. Löysin nämä kaksi aitoa taalainmaanhevosta! Olen todella tyytyväinen löytööni, koska mulla ei ennestään näitä heppoja ole ja olen toivonut että niitä joskus jostain saisin hankittua. Jouhikorujen kuvausrekvisiitaksi nämä ovat liian kirjavia, mutta muuten niin hienoja. :)

2 kommenttia:

  1. Kävin itsekin messuilla perjantaina ja kirjoitin myös omaan blogiini messuista jutun. Ihmettelin myöskin kuvauskieltoa, joista osalla näytteilleasettajista oli oma lappukin (yleensä jossain aika ei-niin-näkyvässä paikassa kylläkin...). Jos tulee messuille, on minusta erikoista, ettei saisi kuvata... Ihmiset kuitenkin kuvaavat omaksi ilokseen tai blogeihinsa yhteiseksi iloksi. Ilmaista mainostahan se kuitenkin on sekä messuille, että näytteilleasettajille. Ja jos pelkää "teollisuusvakoilua" siltä tuskin välttyy kuitenkaan kuvauskiellolla. :)

    VastaaPoista
  2. Joo kyllä nykyaikana ei kannata edes messuille lähteä myymään jos niin pelkää teollisuusvakoilua. Mikä tahansa kännykänräplääjä kun voi olla se salakuvaaja, näkyvästi isompien kamerojen kanssa kuvaavat tuskin niitä mallinvarastajia ovatkaan. :)

    VastaaPoista